INTEGRATIIVINEN LÄÄKETIEDE EUROOPASSA


European Society of Integrative Medicine

Lue lisää


Integratiivinen lääketiede Euroopan parlamentissa
2019-2024

Interest Group on Integrative Medicine & Health

Lue lisää


http://www.cam-europe.eu


http://www.camdoc.eu



INTEGRATIIVINEN LÄÄKETIEDE
SUOMESSA

Yhdistävä Lääketiede ry

Blogi:
Täydentävät terveysnäkemykset



SYVÄNTÄVÄ KIRJALLISUUS

Complementary and Alternative Medicine Knowledge Production and Social Transformation
Editors: Brosnan, Caragh, Vuolanto, Pia, Brodin Danell, Jenny-Ann (Eds.)

>>>>>>>

Peter Heusser:
"Kehittyvä ihmiskuva ja tiede"

Tiedote (pdf)

Osa I: Tietoteoreettista pohdintaa

Osa II: Antropologista pohdintaaLue lisää

INTEGRATIIVINEN LÄÄKETIEDE MAAILMALLA


Traditional, Complementary and Integrative Medicine

WHO:n keskeiset julkaisut aiheesta


International Society for Complimentary Medicine Research

Lue lisää


Academic Consortium for Integrative Medicine and Health

Lue lisää


Academy of Integrative Health and Medicine

Lue lisää


TUTKIMUS



Vertaisarviointilehdet integratiivisen lääketieteen alalla

Lue lisää.


ScienceDirect

Advances Integrative Medicine (latest issues)

Articles in Press

>>>>>>>

Integrative Medicine Research


TULEVAT TAPAHTUMAT

Lue lisää

Mitä tarkoittaa "Salutogeneesi"?

Integratiivinen lääketiede ottaa huomioon ihmisen fyysis-biologisena, sielullisena ja henkisenä kokonaisuutena sekä käyttää käsitettä "salutogeneesi"

Patogeneettis-partikularistisen näkökulman lähtökohta ja diagnostiikka unohtaa myös helposti, että ihmisen terveys ei ole itsestään selvä asia vaan siihen tarvitaan ihmisen omaa aktiivisuutta. Sairaudessa ilmenee myös oma tervehtymisen mahdollisuus, joka voidaan diagnostisoida ja käyttää hyväksi terapiassa. Integratiivinen lääketiede ja valtaosa CAM-hoitomenetemistä pohjautuvat ns. ”salutogeeniseen periaatteeseen”.

Lääketiede on luonnontieteen kehityksen myötä valtavasti kehittynyt viimeisen 150 vuoden aikana. Antiikin pappis-mysteerilääketieteestä on aikojen saatossa muodostunut valtava tieto-taito esim. lapsettomuushoidossa tai akuutti/tehohoidossa. Kun onnistuttiin selvittämään sairauksien morfologiset ja fysiologiset ilmiöt ja löydettiin hormonit ja kehitettiin mm. antibiootit, on näistä saatu hyöty ollut korvaamaton ihmiskunnalle. Mitä enemmän ns. biologinen lääketiede hahmottaa ihmisen fyysis-biologista kokonaisuutta sitä enemmän käy ilmi, että ihmisen toiset olemuspuolet, sielu ja henki, jäävät taka-alalle.  Näin ollen tieto ja vastaavasti hoitomenetelmät, jotka koskevat näitä ihmisen olemuspuolia eivät olekaan edistyneet samaa vauhtia. Vaikka mittausmenetelmien kehittyessä löytyy lisääntyvästi biofysiologisia tekijöitä koskien myös sielullisia ja henkisiä prosesseja, ei sielua tai henkeä pystytä selittämään joidenkin välittäjäaineiden ja reseptoreiden muutosten pohjalta, vaikka neurofysiologit tai neurofilosofit joskus näin väittävätkin. Integratiivisen lääketieteen perusperiaatteeseen kuuluu holistinen tai kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka ottaa huomioon biologis-fyysisten seikkojen lisäksi ihmisen sielun (psyykkeen/emotionaalisen puolen sekä henkisen (ego/minuuden) puolen.

Patogeneettis-partikularistisen näkökulman lähtökohta ja diagnostiikka unohtaa myös helposti, että ihmisen terveys ei ole itsestään selvä asia vaan siihen tarvitaan ihmisen omaa aktiivisuutta. Sairaudessa ilmenee myös oma tervehtymisen mahdollisuus, joka voidaan diagnostisoida ja käyttää hyväksi terapiassa. Integratiivinen lääketiede ja valtaosa CAM-hoitomenetemistä pohjautuvat ns. ”salutogeeniseen periaatteeseen”.

Joskin salutogeeninen periaate tunnetaan jo pitkään ja sen juuret löytyvät jo antiikissa, termi yleensä liitetään Aaron Antonovskyyn (1). Antonovsky asetti sairauden syyn ja syntymisen pohdiskelun vastakohteeksi kysymyksen, miksi ihminen pysyy terveenä jopa epäterveellisissä olosuhteissa ja miksi ihminen paranee sairaudestaan usein jopa ilman ulkopuolista apua. Antonovskyn mukaan tavoitellessa patogeneettisten tekijöiden etsimistä ja poistamista pitäisi rinnalla pyrkiä etsimään ja tukemaan tekijöitä, jotka edesauttavat ja ylläpitävät terveyttä. Antonovskyn terveyslähtöisen teorian tutkimisessa ja kuvaamisessa keskeinen käsite on koherenssintunne (sense of coherence), joka kuvaa, kuinka hyvin ihminen on sopusoinnussa fyysisen, sielullisen, sosiaalisen ja kultturiympäristönsä kanssa. Käsite kuvaa sopusoinnun kolmella tasolla:

Maailma on ymmärrettävissä (sense of comprehensibility). Tämä käsite kuvaa ihmisen kykyä ymmärtää hänelle ympäröivää maailmaa - vaikka hänelle (vielä) tuntematta - kuitenkin strukturoituna ja loogisesti yhtenevänä, eikä kaoottisena, satunnaisena, mielivaltaisena ja selittämättömänä.

Maailmaan voi kukin vaikuttaa omilla toimillaan (sense of managebility). Tämä tunne tarkoittaa varmuutta, että ihminen pystyy voittamaan vastoinkäymisiä. Tässä ei ole kysymys vain uskosta omiin kykyihin ja voimavaroihin vaan myös luottamuksesta siihen, että on olemassaerityisiä voimavaroja, auttajia, toisia ihmisiä tai joku korkeampi taho, joka auttaa eikä ihminen jää yksin tässä tilanteessa.

Maailma on merkityksellinen (sense of meaningfulness). Tämä taso kuvaa, missä määrin ihminen kokee tapahtumat tai elämäntilanteet emotionaalisesti merkitseviksi, osaksi suurempaa kokonaisuutta, jolloin ponnistus eteenpäin kannattaa.

Antonovskyn mukaan kohenrenssintunne muodostuu ihmisen lapsuudessa ja nuoruudessa ja pysyy sitten nuoresta aikuisiästä alkaen lähes muuttumattomana läpi elämään. Antonovskyn mukaan sairaus ja terveys muodostavat keskenään tasapainottelevan suhteen, johon ihmiselimistö vaikuttaa omin voimin jatkuvasti. Hoitotoimenpide on tämän ihmiselimistön oman tasapainottavan kyvyn tukemista.

Antonovskyn terveyslähtöinen ja voimavarakeskeinen teoria kuvaa kuvaa ihmisen yleisiä ja erityisiä voimavaroja. Yleiset kestokyvyn voimavarat ovat mm. aineelliset voimavarat, tiedot, lahjakkuus, minäkäsitysm, "coping" keinot (rationaalinen, joustava, ennakoiva), sosiaalinen tuki, ihmissuhteet, sitoutuminen (jatkuvuus), koheesio, hallinta, kulttuurinen pysyvyys, terveyden ennaltaehkäisy – orientaatio ja uskonto.

Ihmisen yleiset kestokyvyn voimavarat ovat niitä, joita ihmisellä on käytettävissä jatkuvasti yhä uudelleen ja uudelleen. Kun ihmisen koherenssintunne on vahva, on ihminen kykenevä ottamaan nämä voivaransa käyttöön ja kohtaamaan erilaiset elämän haasteet ja stressitilanteet. Antonovskyn mukaan hoitohenkilökunta on nk. erityinen voimavara, joka on käytettävissä silloin, kun omat voimavarat eivät riitä tai ihminen tarvitsee niiden tueksi apua.

Ennen Antonovskya puhui Grote (1961) (2) jo 1930-luvulla ”hygiogeneesista”, jossa hän kuvaa, että sairaus ja terveys ovat ihmiselimistön saavutuksia, eivätkä synny pelkästään ulkoisten tekijöiden seurauksina.  Tämä hygiogeneettinen potentiaali olisi otettava huomioon sairauden hoidossa. 

Vielä ennen Grotea myös Rudolf Steiner, itävaltalainen filosofi, kuvasi jo 1922 (3) käsitteellä ”terapeuttinen fysiologia” (Therapeutische Physiologie), että terveys ei olekaan staattinen olotila vaan syntyy jatkuvasti minimaalisten spontaanisten sairastumis- ja tervehtymisprosessejen rytmisestä vaihtelusta käsin. Näin ollen terveys on ihmiselimistön aktiivinen kyky ylläpitää jatkuvasti oman fyysisen, sielullisen ja henkisen olemisen tasapaino samanaikaisesti  koko ajan läsnäolevia ulkoisia sairauksia aiheuttavia tekijöitä vastaan.

Salutogeneesi, hygiogeesi ja terapeuttinen fysiologia viittaavat ihmisen spontaaniin itsestä käsin lähtevään aktiiviseen kykyyn pysyä terveenä tai parantua sairaudesta. Sairastuminen voidaan nähdä myös syyksi käynnistää taustalla olevia tervehtymisprosseja. Vain silloin kun tämä spontaaniparantuminen epäonnistuu, tarvitaan ulkoista apua eli terapiaa.(4)

Integratiivinen lääketiede ottaa huomioon ihmisestä itsestään lähtöisen salutogeenisen kyvyn ja kohdistaa tarpeelliset yleiset tai erityiset hoidolliset  toimenpiteet edesauttamaan tätä itseparantumiskykyä.


1) Antonovsky A. Unrevealing the Mystery of Health: How People Manage Stress and Stay Well. San Francisco, Jossey-Bass 1987

2) Grote LR. Der Arzt im Angesicht von Leben, Krankheit und Tod. In: Rothschuh KE (Hrsg.) Louis grote. Stuttgart: Hippokrates 1961.

3) Steiner R. Anthroposophische Grundlagen für die Arzneikunst (GA314). Dornach: Rudolf Steiner Verlag 1989.

4) Matthiessen PF. Der Hochschulgedanke Rudolf Steiners und die Universität Witten/Herdecke. In: Heusser P und Weinzirl (Hrsg.). Rudolf Steiner: Seine Bedeutung für die Wissenschaft und Leben heute. Schattauer Verlag, Stuttgart 2014.